HELSINGIN SANOMISSA KOLME KIINNOSTAVAA ARTIKKELIA

HELSINGIN SANOMISSA KOLME KIINNOSTAVAA ARTIKKELIA

Olen viime päivinä kommentoinut Kauppalehden artikkeleita, jotka liittyvät tai ovat liittyvinään asuntojen hintoihin Helsingissä. Tänään kirjoitti Rakennuslehdestä tuttu Auri Häkkinen tonttien hinnoista pääkaupungin ns. halutuimmilla alueilla. Asia on niin, että tontin hinta alkaa olla yli puolet rakennuksen nettoneliöhintaan nähden – ja sitten tulee vielä toimimattomista markkinoista johtuva monelta taholta legitimoitu ylihinta. Kysynnän ja tarjonnan vääristymän vuoksi se on kohta täysin naurettavalla tasolla.

Tässä linkki ja screen shot.

screen-shot-2017-02-23-at-1-39-36-pm

Toinen artikkeli käsittelee Jan Gehliä ja hänen vierailuaan Suomessa. Otsikko on tehty klikkausjournalismin sääntöjen mukaan eli syypäitä etsien.

Olen itse erittäin hyvin perillä Gehlin ajatuksista ja pidänkin niitä osin oikein viisaina. Se, kuinka niistä otetaan joku sieltä ja toinen täältä, ei vuoostaan miellytä. Kaikki kaupunkiympäristöt eivät suinkaan parane sillä, että vanhoihin katuihin aletaan piirrellä kirkuvanvärisiä pyöräkaistoja ja toimivat sekä myös jalkakäytäviensä osalta leveät vanhat bulevardit muutetaan kävelykaduiksi. Suurkaupungin kaduille kuten Berliinin Kurfürstendammille kuuluvat tunnelmaa luovayt rehvastelevat Porschet, hääkulkueet toitottavine torvineen, taksit, bussit ja polkupyörät ihan siinä missä niille kuuluu maleksiminen, kahviloissa istuminen ja ikkunaostoskelu. Ja hienot kaupunkipuut.

Gehl myöskin kammoaa Helsingissä nyt joka puolella hoettavaa mantraa korkeasta rakentamisesta; elettävä kaupunki on aina mittakaavaltaan ihmisen kokoinen. Manhattanit ja Lontoot ovat stten asia erikseen.

screen-shot-2017-02-23-at-1-24-00-pm

Toimittaja Paula Holmila on vuorostaan kaivanut esiin jo kauan olemassa olleen ajatuksen  arkkitehtuurin ja designin museoiden ja Kaartin maneesin alueesta ja yhdestä sille esitellystä ideasta. Erilaisia ehdotuksia on vuosikymmenien saatossa ollut useita ja niitä on esitetty todella monien henkilöiden toimesta. Arkkivahtina huomautan kohteliaasti käsitelleeni blogissani asiaa jo vuonna 2013, tässä kaksi linkkiä:

http://arkkivahti-arkkivahti.blogspot.fi/2013/12/kaartin-maneesi-kirjoitukseen-lisays.html

http://arkkivahti-arkkivahti.blogspot.fi/2013/12/0-0-1-916-5225-arkkivahti-43-12-6129-14.html

Kuva on saatu käyttöön suoraan Severi Blomstedtilta.

screen-shot-2017-02-23-at-1-17-53-pm

Juuri Helsingin Sanomat kulttuuritoimituksineen keskitti muutaman vuoden ajan lähes kaikki voimansa Guggenheimin museohankkeen monenkaltaiseen edistämiseen. Vaihtoehdoille ei ollut tilaa eikä juurikaan niiden esittäjille. Arkkitehtuuri- ja designmuseotkaan eivät debatissa millään tavoin nostaneet päätään ja ryhtyneet omin ideoin puolustautumaan – olisihan Guggenheim tullut myös valtion kukkarolle ja vienyt heiltäkin jo nyt niukkoja resursseja.

No hyvä sentään, että sitkeiden ja viisaiden ihmisten kirkkaat ja järkevät ajatukset vihdoin saavat näkyvyyttä.

Kauppalehteä ja mahdollisia uusia viittauksia SAFA-mafioihin en ole juuri jaksanut tutkailla. Kirjoittelu  asuntojen ja rakentamisen hintatasosta onkin ollut harvinaisen sekavaa.

Itse en nauti kuukausipalkkaa, kirjoittamisestakaan. Edellyttäisin silti asiallista journalsimia niiltä, joiden työtä sen julkaiseminen ja tuottaminen on.

 

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s