PIENIÄ KIIREITÄ JA MUUTA VASTAAVAA

PIENIÄ KIIREITÄ JA MUUTA VASTAAVAA

Arkkivahtina en ole nyt oikein ehtinyt olla. Ohjelmassa on ollut tapaaminen Tarton Paavalin kirkon merkeissä. Kävimme koiran kanssa tapaamassa kollegoita, joilla on takan suuri ja onnistunut työ Eliel Saarisen suunnitteleman upean kirkon korjaus- ja retaurointityössä. Tässä kuva siitä, kun koirakin kiinnostui runsaista piirustuksista ja kuvamateriaalista – ja sille hankituista nakkimakkaroista. Kari Järvinen ja Merja Nieminen saivat myös merkittävän arkkitehtuuripalkinnon tunnustuksena hienosti tehdystä työstä. Palaan uudelleen Tarttoon ja koluan erään projektini vuoksi kirkon läpikotaisin, kolumbaariota ja tornia myöten.

17621901_10155191048169777_6128604965019302483_o

Eilen osakseni koitui olla haastateltavana teemasta betoni ja sakraalirakennukset. Joku omituinen kysely oli tuottanut tulokseksi sen, että ”yleisö” äänesti Tapiolan kirkon Suomen toiseksi rumimmaksi. Tapasimme haastattelijani ja valokuvaajan kanssa Tapiolassa, jonne oli aamulla satanut soma pörröinen lumi.

Ja pah! Jos joku sanomalehti tarkoitushakuisesti laittaan vain valokuvia rakennuksista, joissa äänestäjäkunta ei ole edes käynyt, saadaan sitten hyväkin näyttämään huonolta. Tosiasiassa arkkitehti Aarno Ruusuvuoren toimiston suunnittelema Tapiolan kirkko seurakuntakeskuksineen on puhdaslinjainen rakennus. Valitettavasti se kärsii nyt siitä, että tiloihin on tullut – kirkkosalia lukuun ottamatta – kaikenlaista sälää ja tarviketta, jotka tekevät sivutiloista jotenkin sotkuisen oloisia. Kuitenkin kokonaisuus on selkeä, huolella suunniteltu ja tyylikäs. Sitä paitsi maailmassa on huikean hienoja betonisia kirkkoja – järjestetty sanomalehtikysely edustaa vuorostaan eräänlaista yleisön kosiskelua, avointa populismia ja klikkauksien etsimistä.

*****

Sain tänään myös puhelun, jossa vanha ystäväni kertoi Savon Sanomiin kirjoittamaani lehtikirjoitukseen tulleesta kommentista. Siinä luki, ettei minulla pitäisi olla oikeutta esittää mielipidettäni kummallisesta torni- ja matkakeskuhankkeesta. KOSKA EN ASU KUOPIOSSA! Mai äääässs, sanoisin tuollaiseen: minulla on oikeus olla mieltäni myös jostakin hankkeesta Shanghaissa, toisesta New Yorkissa ja kolmannesta vaikkapa Perähikiän Takamäen takana.

17620346_1278934912155098_4046474878051703139_o

Rakennuslehteen / Helsingin Sanomiin kirjoittamaani artikkeliin oli tullut sellaisia nettikommentteja, että ”kyllä kaupungissa väriä pitää olla”. Hmmm. Kysyn: millaista? On nimittäin värejä ja sitten taas värejä. Kun aurinko osuu tällaiseen räikeänvihreään seinään, heittää seinä heijastuksensa vastapäisen rakennuksen huoneisiin ja värjää nämä omitusen vihreiksi. Kivikaupunkien sisäpihojen väritys on perinteisesti ollut aina rauhallinen ja vaalea, ja sille on totta vie ihan oikeasti syynsä.

17758550_10155196778859777_3725575732894958358_o

2 thoughts on “PIENIÄ KIIREITÄ JA MUUTA VASTAAVAA

  1. Betonisten kirkkojen alalla tuli vastaan tämmöinen: Tampereen seurakuntayhtymä tilasi arkkitehdelta ”lennokkaita” ideoita kirkkotilojen uusimiseen, ja lopputulemana saivat ehdotuksen panimon perustamisesta Kalevan kirkkoon.

    Itelle tuli mieleen, että voishan sinne laittaa Ikean, sillä se, toisin kuin evlut kirkko, vetää kansaa, mikä oli ilmeisesti tarkoituksena.

    http://www.aamulehti.fi/kotimaa/arkkitehdit-ehdottavat-tamperelaisen-kirkon-sisalle-panimoa-24375948/

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s