PIENIÄ KIIREITÄ JA MUUTA VASTAAVAA

PIENIÄ KIIREITÄ JA MUUTA VASTAAVAA

Arkkivahtina en ole nyt oikein ehtinyt olla. Ohjelmassa on ollut tapaaminen Tarton Paavalin kirkon merkeissä. Kävimme koiran kanssa tapaamassa kollegoita, joilla on takan suuri ja onnistunut työ Eliel Saarisen suunnitteleman upean kirkon korjaus- ja retaurointityössä. Tässä kuva siitä, kun koirakin kiinnostui runsaista piirustuksista ja kuvamateriaalista – ja sille hankituista nakkimakkaroista. Kari Järvinen ja Merja Nieminen saivat myös merkittävän arkkitehtuuripalkinnon tunnustuksena hienosti tehdystä työstä. Palaan uudelleen Tarttoon ja koluan erään projektini vuoksi kirkon läpikotaisin, kolumbaariota ja tornia myöten.

17621901_10155191048169777_6128604965019302483_o

Eilen osakseni koitui olla haastateltavana teemasta betoni ja sakraalirakennukset. Joku omituinen kysely oli tuottanut tulokseksi sen, että ”yleisö” äänesti Tapiolan kirkon Suomen toiseksi rumimmaksi. Tapasimme haastattelijani ja valokuvaajan kanssa Tapiolassa, jonne oli aamulla satanut soma pörröinen lumi.

Ja pah! Jos joku sanomalehti tarkoitushakuisesti laittaan vain valokuvia rakennuksista, joissa äänestäjäkunta ei ole edes käynyt, saadaan sitten hyväkin näyttämään huonolta. Tosiasiassa arkkitehti Aarno Ruusuvuoren toimiston suunnittelema Tapiolan kirkko seurakuntakeskuksineen on puhdaslinjainen rakennus. Valitettavasti se kärsii nyt siitä, että tiloihin on tullut – kirkkosalia lukuun ottamatta – kaikenlaista sälää ja tarviketta, jotka tekevät sivutiloista jotenkin sotkuisen oloisia. Kuitenkin kokonaisuus on selkeä, huolella suunniteltu ja tyylikäs. Sitä paitsi maailmassa on huikean hienoja betonisia kirkkoja – järjestetty sanomalehtikysely edustaa vuorostaan eräänlaista yleisön kosiskelua, avointa populismia ja klikkauksien etsimistä.

*****

Sain tänään myös puhelun, jossa vanha ystäväni kertoi Savon Sanomiin kirjoittamaani lehtikirjoitukseen tulleesta kommentista. Siinä luki, ettei minulla pitäisi olla oikeutta esittää mielipidettäni kummallisesta torni- ja matkakeskuhankkeesta. KOSKA EN ASU KUOPIOSSA! Mai äääässs, sanoisin tuollaiseen: minulla on oikeus olla mieltäni myös jostakin hankkeesta Shanghaissa, toisesta New Yorkissa ja kolmannesta vaikkapa Perähikiän Takamäen takana.

17620346_1278934912155098_4046474878051703139_o

Rakennuslehteen / Helsingin Sanomiin kirjoittamaani artikkeliin oli tullut sellaisia nettikommentteja, että ”kyllä kaupungissa väriä pitää olla”. Hmmm. Kysyn: millaista? On nimittäin värejä ja sitten taas värejä. Kun aurinko osuu tällaiseen räikeänvihreään seinään, heittää seinä heijastuksensa vastapäisen rakennuksen huoneisiin ja värjää nämä omitusen vihreiksi. Kivikaupunkien sisäpihojen väritys on perinteisesti ollut aina rauhallinen ja vaalea, ja sille on totta vie ihan oikeasti syynsä.

17758550_10155196778859777_3725575732894958358_o

TEKEMISIÄ, JOISTA PÖLLÄMYSTYIN

Screen Shot 2017-03-29 at 11.48.06 AMTEKEMISIÄ, JOISTA PÖLLÄMYSTYIN

Olin maanantaina pudota tuolilta. Artikkelini ilmestyi yllättäen Helsingin Sanomissa, tosin ainakin nettiversiossa varustettuna lihavennetulla ostikuonalusella, jotan en sellaisenaan itse allekirjoita. Ratkaisu on toimituksen oma.

Jätkäsaaressa on joitakin tyylikkäitä kohteita, mutta vielä keskeneräisen alueen yleistunnelma on jotenkin rosoinen ja sekava. Olisin toivonut nettiversion kuvitukseen esimerkkejä asioista, johon kirjoituksellani viittaan. Nimittäin: alueen joissakin kohteissa on aivan kummallisia värejä. Toisaalta on jalankulkijan tason näkyminä myös melko outoa umpiseinää, ja niin edelleen. Tähdennän kuitenkin että alue on kesken ja puistot odottavat vielä’ istuttamistaan. Aikanaan sai asemakaava osakseen myös kovaa kritiikkiä, varsinkin vanhemman polven arkkitehdeilta. Nyt en palannut siihen kritikkin vaan katsoin aluetta sellaisena kuin se keväisenä päivänä näyttäytyi, asemakaavansa mukaan toteutettuna.

Kuitenkin on mielenkiintoista, että HS nyt on julkaissut aluen perin Rakennuslehden tilaaman arvioni – jonka ehkä olisin HS:n lukijoille kirjoittanut hieman toisin. Mutta hyvä näinkin.

Joka tapauksessa on henkilökohtaisesti saamani palaute ollut yksiselitteisen myönteistä. Siitä on syytäkin olla hyvällä tuulella. Sen sijaan netissä heitellyistäkommenteista osa on höttöisiä heittoja: kyllä rakennuksssa väria saa olla, mutta liian räikeät värit heijastuvat paisteisena päivänä ikävästi ympärstöön.

Nyt valmistaudun huomiseen, koska tapaan silloin Tarton hienon Paavalin kirkon suomalaiset arkktehdit, jotka ovat erinomaisella tavalla olleet suunnittelemassa Eliel Saarisen upean, noin satavuotiaan kirkon korjaus- ja restaurointityöt. Merja Nieminen ja Kari Järvinen saivat työstään myös merkittävän virolaisen arkkitehtuuripalkinnon.

On erinomaisen mukavaa saada aiheeseen liittyv’ät oikeat ”sulkeiset” ja keväämmällä mennä Tarttoon koluamaan upea rakennus uudelleen.

 

ASUNTOPOHJISTA

17342763_10155164341446255_5723959624178076930_nASUNTOPOHJISTA

Päivän Helsingin Sanomat esittelee kerrostalon, johon on toteutettu runsaasti pieniä, siis todella pieniä asuntoja. Näillä myös rahastetaan eli omistuasuntoina ovat neliöhinnoiltaan mahdollisimman kalliita, samoin vuokrattavina.

Pienten asuntojen tarve pääkaupunkseudulla on toki huutava, ja nyt päästäänkin rahastamaan alimittaisilla asunnoilla – koska meillä on ollut toimimattomat markkinat. Asuntosijoittajatkin nauravat matkalla pankkiin.

Näkemykseni mukaan näin pienten tupakeittiöiden, kylpyhuoneilla varustettujenkin, markkinoille tuottaminen on lyhytnäköisintä ikinä.

Olkaa hyvä, yläkulman yksiöön tullaan suoraan ns. olohuoneeseen. Ja miettikääpäs, kuinka kalustaisitte nukkumista, oleskelua ja aterointia sekä mahdollista työntekoa varten tuon kaikkein pienimmän.

Screen Shot 2017-03-23 at 10.02.31 AM

 

”TYÖLÄISELLE”

Screen Shot 2017-03-21 at 11.16.29 AM

”TYÖLÄISELLE”

Arkkivahtina laitan tässä muutaman kuvan sunnuntaista kirjoitustani negatiivisena pitäneelle nimimerkki TYÖLÄISELLE. Korostan edelleen, että asioista ja ilmiöistä kuten sekeästi lähes mainoksen kaltaisesta lehtikirjoituksesta voi ja saa kirjoittaa kriittisesti – muusikko Lauri Ylöselle ja toimittajallekin voi silti toivottaa onnea, menestystä ja pitkää ikää.

Kun valveutunut rakennuttaja kääntyy arkkitehdin puoleen, syntyy monenlaista jälkeä. Arkkitehti, siis sanan varsinaisessa mielessä, ei siis vain kuuntele ja katsele kun tilaaja raapustelee ideoitaan paperille – ja toimi sitten niiden puhtaaksipiirtäjänä. Ei toden totta.

Tein itse OPTIO-nimiseen lehteen laajan artikkelikokonaisuuden noin puolesta tusinasta ihanasta ykstyistalosta, joissa arkkitehdin ja tilaajan vuoropuhelu oli ollut erinomaista. Tuloksista näki, kuka se suunnittelun ammattilainen ja toiveiden paras tulkitsija oli ollut.

Arkkitehti Jyrki Tasalta on tilattu useita yksityistaloja, joista ylimmän kuvan suuri ja todella kalliskin on Helsingin Munkkiniemessä. Se on ainutlaatuinen eikä sen tyyliä ole matkittu viime vuosisadan eikä tämänkään päivän Kaliforniasta.

Ystäväni ja kollegani Jyrki suunnitteli myös  erikoisen ja hyvin tuntemani talon nimeltä Moby Dick, ja se on Espoossa. Tässä siitä vain yksi kuva.

Screen Shot 2017-03-21 at 11.17.21 AM

Kollegani Pekka Helin on suunnitellut upeita yksityistaloja useille tilaajille, tässä eräs niistä. Se on paikkaansa ja maisemaansa istutettu ja sovitettu, ja edustaa taatusti ns. kansainväliseen tasoonkin yltävää high endiä – eikä suinkaan hintansa vaan kvaliteettiensa puolesta.

Screen Shot 2017-03-21 at 11.18.53 AM

Kollega Olavi Koponen on suunnitellut aivan ihanan huvilan, Villa Rivieran, joka sijaitsee Saimaan saaressa. Siinäkin tilaajan ja arkkitehdin yhteistyö on tuottanut ainutlaatuisen synteesin, mutta ei pariskunta Olavi Koposta minään puhtaaksipiirtäjänä ole pitänyt. Päin vastoin: he halusivat juuri Olavin suunnittelmaan talonsa. Tässä yksi kuva Villa Rivierasta, jossa Olavin kanssa kävimme yhdessä ja tapasin myös ne ihmiset, jotka halusivat valita mahdollisimman taitavan arkkitehdin.

Screen Shot 2017-03-21 at 11.50.52 AM

Akateemikko Juha Leiviskä on suunnitellut myös joitakin yksityistaloja, ja ainakin yhdestä olen kirjoittanut tarkemmin ja laajemmin. Siinäkin tilaajat halusivat herkkävaistoisen arkkitehdin tekemään heidän tarpeitaan vastaavan yksityistalon – mutta eivät tietenkään palkanneet arvostettua kollegaa ideoittensa puhtaaksipiirtäjäksi. Talo tihkuu kaunista valoa ja se on täynnä nerokkaita ratkaisuja – vaikka kadulta päin katsottuna onkin perin vaatimaton. Vaatimattomuus muuten kaunistaa, arkkitehtuurissakin. Hienoimmat yksityistalot ovat sisältä tilantuntunsa vuoksi huomattavasti ulkoista hahmoaan anteliaampia.

Etelä-amerikkalainen arkkitehti Lina Bo Bardi ei Suomessa ole kovin tunnettu, mutta hänelläkin on repertuaarissaan kerrassaan ihania huviloita. Tässä niistä yksi.

Screen Shot 2017-03-21 at 12.25.02 PM

Mutta jos ”rakennuttajalla” sen sijaan tarkoitetaan firmaa – pientäkin – joka rakennuttaa ja kauppaa taloja, onkin jo kyse aivan erilaisesta tilaaja-arkkitehti-suhteesta. Rakennuttaja tietää tai uskoo tietävänsä, mikä menee kaupaksi ja laittaa palkkaamansa arkkitehdin sitten virittelemään jotakin helposti myytävää ja tämän hetken trendien mukaista. Viisas ei toki tee trendien mukaista vaan myös ajallisesti kestävää, mutta se onkin jo toisen kirjoituksen asia.

Monen talotehtaiden palkkaamat suunnitteljat eivät ole edes arkkitehteja, vaan tyyppitaloja kehittelevät sisustussuunnittelijat ja muut vastaavat, asumisesta jotain tietävät ihmiset. Seinäjoen asuntomessuilla erottui kuitenkin – edukseen – kaksi rakennusta. Toinen oli suunniteltu tunnetulle pikaluistelijalle ja hänen perheelleen, mutta kyllä siinäkin arkkitehti Teemu Hirvilammi oli se suunnittelija. Toinen, enemmänkin  tyyppitalo, oli arkkitehti Anssi Lassilan käsialaa. Sekin erottui alueen muista taloista – ehdottomasti taitavammin mietittynä. Tässä alla Hirvilammen suunnittelmasta talosta minun ottamani kuva. Yksityistalon piha ja ulkotilat on nekin mietitty ja istutettu huolella.

Screen Shot 2017-03-21 at 12.08.24 PM

Kun  itse olen tehnyt yksityisille toimeksiantajille, on tapana ollut useammankin kerran istua alas ja keskustella. Rakennusten varsinainen tilajako, hahmo, ikkuna-aukotukset, sijoittelu tontille, näkymien huomioon ottaminen ja niin edelleen ovat aina olleet avainasemassa, ja samoin  tietenkin asemakaavan ja sen määräysten kunnioittaminen. Makuuhuoneisiin on haluttu aamuvalo, kettiöstä näkymä kadulle sekä rajattu ulkotilojen yksitysemmät osat suojaisiksi. Pientäkin kesähuvilan lisärakentamisprojetia pyöriteltiin useita kertoja. Luonnospaperia kului ennen kuin tilaajat itsekään hahmottivat, mitä oikeasti halusivat ja miksi. Prosessi oli työläs, mutta paikalla on nyt pari maastoon ja ympäristöön sopivaa huolella rakennettua, vaatimatonta mutta käytännöllistä ja sisältä ihanaa lisärakennusta. Niitä on myös kiitelty. Tilaaja kääntyi minun puoleeni juuri siksi, että ei pystynyt itse hahmottamaan toiveitaan ja tarpeitaan kolmiulotteisten rakennusten muotoon. En siis ollut koskaan rakennuttajan puhtaaksipiirtäjä vaan heidän kipeästi avukseen tarvitsema arkkitehti.

Näiden ja lukuisien muiden esimerkkien valossa kumoan TYÖLÄIS-nimimerkin takana piileskelevän henkilön väitteen siitä, että ”pientalo tyypillisestikin on enemmän rakennuttajansa . . . näköinen”.

Hyvä arkkitehti tulkitsee tilaajansa toiveet ja tekee sillä tavalla ”näköistä”. Erikseen ovat sitten ruutupaperille piirretyt ajatukset ja pienellä palkkiolla ostetut arkkitehdit tai rakennusinsinöörit, jotka nopeasti hoitavat asiat sitten lupavaiheeseen, pahemmin kyselemättä mutta turhat mutkat oikoen ja asemakaavaa kunnioittaen.

Todellisille arkkitehdelle pientalot ovat myös oivallisia testilaboratorioita detaljien ja muiden aihioden hiomiseksi. Ihanuuksia löytyy myös arkkitehtien itselleen ja perheelleen tekemistä taloista aina Munkkinimen Riihitieltä (Aino ja Alvar Aalto) Drottninholmiin (Ralph Erskine) aina pieneen sveitsiläiseen Haldensteinin kylään asti (Peter Zumthor – alla).

Screen Shot 2017-03-21 at 12.41.56 PM

Varsinainen helmi löytyy Lontoosta ja se on Sir John Soanen oma koti. Suosittelen lämpimästi TYÖLÄISELLE ja mulle firman miehille visiittiä.

Joskus paikka on mahdollista kokea juuri sellaisessa valossa, miten se aikanaan pimeinä iltoin valaistiin. Päivänvalon tuominen alas muihin tiloihin on tässä rakennuksessa – tai vierekkäisten rakennusten yhdistelmässä – suorastaan mestarillista. Mutta: Soane olkin mestari.

Screen Shot 2017-03-21 at 12.18.12 PM

Varsinainen ymmärrys rakennuksista ja niiden kvaliteetieta löytyy vain kun ne oikeasti tuntee ja niissä on vieraillut tai jopa asunut. Siksipä saavat lukijat googlata aivan vapaasti ja omin neuvoin. Erinomaisesti tuntemani Stofanel Investment Berliinissä tekee asuntokokonaisuuksien tuottamisella bisnestä – mutta valitsee aina mahdollisimman taitavat arkkitehdit. Muun muass Gruentuch Ernst arkkitehtien suunnittelema Marthashof on saanut lukuisia palkintoja – ilman että rouva Giovanna Stefanel-Stoffel on käskenyt kenenkään piirtää puhtaaksi yhtään mitään omaa ideaansa. Laatutietoinen rakennuttaja kääntyy aina mahdollisimman taitavien suunnittelijoiden puoleen ja luottaa näiden uutta luovaan ammatilliseen asiantuntemukseen. Vain moukat kohtelevat arvostettua arkkitehtia kuin puoliksi mietittyjen irtoideoittensa puhtaaksipiirtäjää.

Lauri Ylönen on sen sijaan ollut kadehdittavassa asemassa sen kalifornialaishuvilan suhteen, josta on lehtiartikkelin mukaan saanut itselleen innoitusta. Mutta minä olen käynyt ja kirjoittanut jokaisesta tässä lyhyessä kirjoituksessa mainitsemistani – paitsi tuossa Lina Bo Bardin suunnittelemasta.

Ehkä sekin hetki joskus tulee.

LAHELANPELTO, TUUSULA

Screen Shot 2017-03-20 at 8.55.02 AM

LAHELANPELTO, TUUSULA – ja pieni tarkennus eiliseen

Lahelanpellon alueella Tuusulassa, tai tarkemmin yhdessä Lahelanpellon osassa on asemakaavassa  kehäkatu, jonka keskellä rakentamaton puisto. HS:n eilinen artikkeli, josta kirjoitin, kertoo erinomaisen epäselvästi, kenen suunnitelmasta on kyse.

Muusikko Lauri Ylösen ja hänen edustamansa yrityksen laatima tämä suunnitelma ei siis ole, vaan HS esitteli Ylösen Kalifornian innoittamia ja ideoimia paritaloja, sijoitettuina Lahelan aluelle. Niiden varsinaisena suunnittelijana on tietojeni mukaan Soini & Horto – niminen arkkitehtitoimisto, jolla on mahdollisuus toimia rakennuslupaa hakevana osapuolena. Kaavan havainnekuva näyttää kuinka kaavoittaja on toki ajatellut sijoittaa tulevia rakennuksia tonteillensa hieman eri tavoin, riippuen ilmansuunnista ja tontin sijainnista kehäkadun ympärillä. Tätä kokonaisuutta kutsutaan Tuusulan suunnalla kaupunkikyläksi, mutta Ylösen suunnitelmaa tarkasteleva ei ideoissa kaupunkia tai kylää näe edes suurennuslasilla.

En mitenkään ole voinut Helsingin Sanomista löytää eilen kirjoitustani kommentoineen henkilön linkkiä blogiin, joka esittelee Lahelan alueen kaavoitusta – siitä ei Helsingin Sanomissa ollut minkäänlaista mainintaa.

Pidän itse paperilehden lukemisesta, ainakin aamiaisen yhteydessä. Paperilehdestä ei pääse keskeyttämään ajatustaan, lähtemällä kesken lauseen klikkailemaan erilaisia linkkejä.

Eilen käytiin muusikko”arkkitehdista” kirjoitetun  lehtiartikkelin perustella vilkasta keskustelua useammankin arkkitehdin facebook -seinillä. En puutu niihin sen enempää, mutta siteeraan itseäni yhdestä keskusteluketjusta. Kollega nimittäin väitti, että ihminen on unohdettu jos arkkitehti ajattelee rakennuksen sijoittamista tontille, aukotusta, näkymiä ja niin edelleen. Ihminen on muka unohdettu, jos suunnittelu ei lähdekään kaappien paikoista ja kaakeleiden väreistä. Monenlaista höpöhöpöä heiteltiin näkemyksellisten  huomioiden sekaan muutenkin, mutta nyt omia ajatuksiani arkkitehdista, joka suunnittelee perheelle tai tilaajalle taloa:

”Ei ole mitään von oben -ajattalua. Arkkitehdin täytyy osata tulkita tilaajan toiveet ja auttaa suunnitelmansa avulla vaikkapa saamaan tavanomaisemmastakin tontista ns. enemmän irti. Ihmisillä on loputtomasti yksilöllisiä toiveita, arkkitehdin täytyy osata tulkita nämä kokonaisuudeksi ja saada tilaaja haluamaan itselleen oikeita asioita, laajemmin ja pidemmällä aikavälillä. Siksi yksityistalon suunnittelu voi olla jopa uuvuttavaa, mutta toisaalta palkitsevaa. Hyvä arkkitehti kuuntelee, mutta hyvä tilaaja kuuntelee myös arkkitehtiään.”

Yksi liitossamme arvostettu kollega esitti jopa niinkin nerokkaan ehdotuksen/kysymyksen, että kutsuttaisinko Lauri Ylönen arkkitehtuurin Finlandian jakajaksi. Tämä viimeistään osoittaa minulle, että arkkitehtikunta johtoporrasta myöten alkaa jo räpiköidä todella kosteassa suossa. On meillä niitäkin latteuksien lausujia, joille ”riittää että arkkitehtuuri mediassa näkyy”.

Joka tapauksessa: kuvassa havainnollistetaan Lahelanpellon alueen kaavaa. Kuva on suoraan Tuusulan omasta aineistosta. Minulla ei ole nyt enempää aikaa tonkia sitä, kuka konsultti mahdollisesti teki kaavatyön pohjia, mikä rakennusliike Ylösen talosuunnitelmat tilasi ja missä vaiheessa sinänsä (kaavan mukainen siis) fiksu rakennusten sijoittelu noille kehäkadun tonteille muuttui yhtä kaavamaiseksi kuin HS:n esittelemässä paritalokokonaisuudessa. Sanomalehden kuvassa ei ollut muuten edes ilmansuuntia, yllä olevassa kuvassa on – eli pohjoinen ylhäällä.

Itse en valitettavasta näe tällaisessa Amerikan suburbia -ihanteessa mitään tavanomaista kummallisempaa. En ainakaan sen vertaa, että antaisin tällaisten ideoiden ja yhden ihmisen ja tuttavaporukan uuden firman markkinoinnille kokonaista kolme sanomalehden sivua.

Ilmaista Internetistä ladattavaa SketchUp -ohjelmaa, jonka avulla Ylönen on talojaan luonnostellut, ei muuten olisi lupa käyttää kaupallisiin tarkoituksiin.

MUUSIKOSTA ARKKITEHTI – HS HEHKUTTAA MUTTA MENEE MYÖS METSÄÄN

Screen Shot 2017-03-19 at 10.22.50 AMMUUSIKOSTA ARKKITEHTI – HS HEHKUTTAA MUTTA MENEE MYÖS METSÄÄN

Luin Helsingin Sanomien sunnuntaiartikkelit. Tänään yksi niistä hehkuttaa muusikko Lauri Ylösen arkkitehdin taitoja. The Rasmus-nimisen yhtyeen keulakuva, hauskasti lapsenkasvoinen Ylönen on Kaliforniassa ollessaan innostunut mm. Charles ja Ray Eamesin sekä muiden kalifornialaisarkkitehtien taloista. Nyt hän haluaa tuoda niiden innoittaman tyylin Suomeen.

Jo aikaisemminkin ovat elokuva- ja musiikkialan ihmiset kiinnostuneet arkkitehtuurista: Brad Pitt tapasi Graft arkkitehdit – tai nämä hänet – ja auttoi näitä myös uran nousukiitoon. Pitt on rahoittanut hätäasumista hurrikaanin tuholaueen asukkaille, ja varmaan luonnostellutkin. Muitakin mediahenkilöitä on halunnut kunnostautua vaikkapa muotoilun alalla, ja urheiluihmisten kiinnostuksen merkkikenkien suunnitteluun tiedämme me kaikki. Siinä ei siis oikeasti ole mitään uutta. MItä arkkitehtuuriin tai niin sanottuun arkkitehtuuriin tulee, Kaliforniasta on Suomessa innostuttu ennenkin. Suomalaisiin maaseuturakennuksiinkin tehtiin aikanaan tiilipäällysteisiä, tasakattoisia ja suuri-ikkunaisia ns. elintasosiipiä – monien kauhuksi.

Ylönen on artikkelin mukaan myös matkustanut Japanissa, jossa ihailee itseoppineeksi väitetyn Tadao Andon betoniarkkitehtuuria. No, oli Ando puhtaasti itseoppinut tai ei, on matkaa Ylöseen sekä maanteellisesti paljon että myös valovuodellisesti, noin taitojen puolesta.

Nyt Lauri Ylönen on artikkelin mukaan jo ideoinut ja suunnitellut kevyellä tietokoneohjelmallaan mm, tornitaloja kylpylöineen, katujen puolesta ympyrän muotoisen paritaloalueen Tuusulaan sekä muitakin rakennuksia.Tuusulan hankkeen kuvasta näkee, ettei ilmansuunnilla ja korkeuskäyrillä saati tonttien ominaisuuksilla muutenkaan tunnu olevan väliä. Alue on suunniteltu samoin kuin Yhdysvaltain autoistumisen ajan suburbiat keskelle ei-mitään. Tässä Herttoniemeen kaavailtu tornitalosuunnitelma, jota en kommentoi.

Screen Shot 2017-03-19 at 11.04.05 AM

Tekstin mukaan Lauri Ylösen homma on ollut helppoa kuin heinänteko. Ylönen vetää pian myös omaa kaupallisen kanavan televisio-ohjelmaansa. Hyvä niin.

Kirjoituksessa on käytetty apuna professori Pirjo Sanaksanahoa, jolle on kommentteja varten lähetetty sähköpostissa Lauri Ylösen suunnitelmien kuvia. Sanaksenahon kaikki näkemykset eivät jutussa käy ilmi; toimittaja on jättänyt kertomattaa sen, kuinka arkkitehtuurin professori on korostanut sitä, että ei se suunnittelu ihan noin helppoa ole, vaikka apuna onkin oikeita ammattilaisia. Lainaan kollegan toisaalla asiasta kirjoittamaa: ” Ammattilaisen ja maallikon suunnitelman erottaa yleensä suhteesta paikkaan ja tonttiin. Arkkitehti lähtee liikkeelle tontista, sen olosuhteista, korkeuskäyristä, ilmansuunnista, kasvillisuudesta ja ympäröivästä rakennuskannasta. Laurin talot oli sijoitettu keskelle tonttia. Ne tuntuivat olleen suunniteltu objekteina, irrallaan kontekstista. Näin toki tyyppitaloja suunnitellaankin, jotta niitä voisi rakentaa erilaisiin paikkoihin, mutta yksilöllisen pientalon lähtökohdat ovat aina paikan olosuhteissa.” – Ylösen Kalifroniakin on ilmasto- ja valo-olosuhteiltaan täysin erilainen eteläisimpäänkin Suomeen verrattuna.

Screen Shot 2017-03-19 at 10.13.41 AM

HS:n artikkeli sotkee Ylösen amerikkalaisista tyyppitaloista saadun innostuksen sekä täysin yksilölliset pientalot. Ja kyllä, on Suomessakin viime vuosisadalla kehitelty myös tasakattoisia talotyyppejä. Muun muassa Tapiolassa on runsaasti modernismin ihanteiden mukaan tehtyjä pientalokokonaisuuksia, ja on niillä uima-altaansakin.

Ylemmän kuvan pientaloaluueen talot ovat kuitenkin lähes kokonaan vailla yksityisyyttä, sillä ajokaista ja kevyen liikenteen alueet ympäröivät taloja joka puolelta. Tontit ovat pienet, liikennealue syö valtavasti maapohjaa ja viljelyalue ympyrän keskellä on vain irtoidea formalistisessa sommitelmassa. Ajatus on perin amerikkalainen sikälikin, että jokaista taloa ympäröi tiheäksi parturoitu The American Lawn, mitään hyödyttämätön ja vain katseltavaksi ja kasteltavaksi tarkoitettu nurmikenttä.

Screen Shot 2017-03-19 at 11.01.41 AM

No, totuus arkkitehtuurin ammattitaidon ja ideanikkaroinnin välillä löytyy ihan muualta kuin toimittajan laatimasta tekstistä: ei Laurilla ole minkäänlaista pätevyyttä ja kompetenssia hakea ”arkkitehtina”ideoilleen rakennuslupia. Hän on aiheesta innostunut ideoija, joka haluaa musiikkiuransa lomassa tehdä bisnestä. Se sallittakoon – yrittänyttähän ei laiteta. Mukaan on näissäkin HS:n ylistämissä projekteissa kuitenkin tarvittu ihan oikeita arkkitehtitomistoja ja insinöörejä, sillä rakennusluvat eivät pätevyyksittä irtoa.

Artikkeli itse edustaa myös tietynalista trumpismia: kun asiantuntijoita ei muka enää tarvita, nostetaan mediassakin iloisesti esiin tekijöitä, joiden substanssiosaaminen saattaa jäädä kauas markkinakelpoisuuden ja -henkisyyden taakse.

*****

Ja tästä tulikin mieleeni, kuinka pikkutyttönä lainasin kirjastosta kalifornialaisista yksityistaloista kertovan komean kirjan. Lumouduin itsekin selkeälinjaisita taloista, niiden lasipinnosta, tasakatoista ja patioista, ikuisesta auringosta ja tietynlaisesta helppoudesta, jolla ne näyttivät rakennetun. Aloin itsekin luonnostella erilaisia ihannehuviloita. Tämä johti siihen, että alakerran naapurit päivittelivät heille kelpaamattomia valmismökkiesitteitä. Tartuin kynään, kysyin, mitä Laineen perhe halusi ja tarvitsi ja luonnostelin tietämälleni tontille kesähuvilan. Laineet toteuttivat suuntaviivojeni mukaisen kesäasunnon Kallaveden saareen – mutta kyllä siinä välillä oli joku arkkitehtisetä tai insinööri, joka idean lupakuviksi väänsi. -Kun mökki oli valmis, kutsuttiin minutkin sinne ja sanottiin että kyllä tämä Tarja sinun ajatuksiesi mukaan sitten tehtiin.

Eipä ollut silloin media paikalla lapsineroa haastattelemassa. – Mutta Lauri Ylönen on tervetullut opiskelemaan arkkitehtuuria ja syventämään ymmärrystään myös rakennustaiteen salojen suhteen, ja sen mahtavan historian.

KAUPUNKITALO BETONISTA – ELI: TÄST MIE TYKKÄÄN

Screen Shot 2017-03-12 at 10.56.56 AM

KAUPUNKITALO BETONISTA – ELI: TÄST MIE TYKKÄÄN

Luen Saksan arkkitehtuurin tuoreinta vuosikirjaa. Siinä on niin hyviä ja selkeitä kohteita valittuina edustamaan maan parasta arkkitehtuuria, että ihan ihmetyttää. Tässä yksi nopea poimintani rakennuksesta, joka on parin ihmisen ajattelun aikaansaanos yhteistyössä arkkitehtien kanssa.

Kyse on kerrostalosta, joka käsittää myös teatterin ja useita ns. vierashuoneita sekä  isompia ja pienempiä asuntoja.  Suunnittelijana on toimisto nimeltä roedig . schop architekten. Palkintojakin on tullut.

Screen Shot 2017-03-12 at 10.54.58 AM

Ulkoa päin Schönholtzer Strasse 15-16 näyttää karulta – tai ei sittenkään. Ikkunajako sekä verhoilla – mjuutan ikiaikainen keksintö mutta uusi juttu Berliinissä – varustetut parvekeloggiat tekevät katujulkisivusta elävän.

Screen Shot 2017-03-12 at 10.55.26 AM

Pohjakerroksessa on siis teatteriltila, joka avautuu  myös pihan puolelle. Suuret ikkunat voidaan  kumpainenkin pimentää ja saada aikaiseksi neutraali teatteritila tai teatterin harjoitustila. Kadunpuoleinen iso ikkuna siis kertoo, että talossa tehdään muutakin kuin asutaan. Pihalla taas on rytmikkäät pitkät parvekkeet, joista yksi kuuluu ns. yöpymiskerrokseen. Tässä kuva pienestä, teatterikerroksen ja varsinaisten asuntokerrosten välisesn kerrostason  ns. Übernachtungszimmeristä. Kaikkiin vierashuoneisiin liittyy saniteetti- ja keittiötiloja, mutta itse yöpymishuoneet ovat kompakteja.

Screen Shot 2017-03-12 at 10.56.03 AM

Aion myöhemmin käydä kylässä eli paikan päällä, seuraavan Berliinin-matkan tullessa ajankohtaiseksi – siis tutustumassa taloon ja katsomassa, kuinka teatteritilan ja asumisen sekä selkeän betonin ja teollisen parketin symbioosi onnistuu.

Screen Shot 2017-03-12 at 11.04.19 AM.png

Pienet kuvat on härskisti kuvakaapattu, mutta tarkoitus on myöhemmin ottaa paikan päällä kuvia ihan itse. Tässä alla kuva suuren asunnon oleskelutiloista ja korttelin sisäosiin antavasta terassista.

Screen Shot 2017-03-12 at 10.56.43 AM

P.S: Kun käytetään tällaista karuhkoa perusotetta, on erittäin tärkeätä, että rakennusen edusta ja piha-alue on toteutettu tyylikkäästi istuttaen ja nyansoiden. Myös materiaalien keskinäinen johdonmukaisuus sekä tietynlainen yhteensopivuuden mukanaan tuoma ystävällisyys sekä detaljointi ovat kaikki erinomainen tärkeitä osia onnistumisesta. Kehotan kiinnittämään huomiota mm. teatteritilan pihanpuoliseen ulkotilaan: sekin on jo istutettu.