JÄTKÄSAARI, RUOHOLAHTI JA REKAT

Kollegani Ilpo Aarniala kirjoitti Helsingin Sanomien yleisönosastoon Ruoholahden ja Jätkäsaaren raskaasta liikenteestä. Tässä kopioituna koko lyhykäinen kirjoitus:

”JUTUSSA Kirkkonummen rantaviivan saavuttamattomuudesta (HS Kaupunki 8.3.) tuotiin esille mahdollisuus rakentaa asuntoja ­Helsingin omistaman Kantvikin sataman alueelle. Toinen mahdol­lisuus on siirtää Ruoholahtea monin tavoin haittaava autolauttojen satama Kantvikiin, josta on lyhyempi laivaväylä Tallinnaan kuin Länsisatamasta ja hyvät yhteydet pääliikenneverkkoon.

Ruoholahden liikennesumppu on Helsingin pahin ja pahenee edelleen rekkaliikenteen lisääntyessä sekä Jätkäsaaren ja Herne­saaren asuinalueiden valmistuttua. Henkilöliikenne voi jäädä ­Länsisatamaan ja hyödyntää vasta valmistunutta laivaterminaalia ja nopeita laivoja, jolloin matka-aika Tallinnaan lyhenee. Tämä on paljon halvempi ratkaisu kuin ainakin 12 miljardia euroa maksava, aikaisintaan 20 vuoden kuluttua valmistuva tunneli Pasilasta Tallinnaan.

Autolauttojen siirto Kantvikiin tarvinnee vain viiden vuoden siirtymäajan. Siitä on sekin hyöty, että rekkaliikenteen käytössä oleville alueille Jätkäsaaressa voidaan rakentaa asuntoja.

Ilpo Aarniala”

Kun menneellä viikolla kävin Jätkäsaaressa hyytävässä viimassa parin tunnin kävelyllä tutustumassa uusiin ja vielä rakenteilla oleviin kerrostaloihin, en itsekään voinut olla huomaamatta kahta asiaa. Nyt tässä otamme toki huomioon senkin, että alue on vielä kesken.

Seikka, johon kiinnitin huomiota oli katutason eli jalkakäytävän viereisten kerrosten tai kivijalkojen käsittely. Nimittäin: jalankulkijalla ei tullut sellainen olo, että oltaisiin uudessa ja ihmisystävällisessä kalliissa urbaanissa kaupunginosassa. Mielikuva oli enemmänkin nukkumakaupunkiosamainen; mitään mielikuvia tulevista kaupoista, kahviloista tai muista pienyrityksistä ei ikkunoiden perustella juuri syntynyt. Samanlainen nuivuus vaivaa jo Arabianrannan aluetta, ja luulisi siitä jo opitun. Myös Kalasatamassa ollaan ikään kuin pääkaupungin keskustan kaupunginosassa, mutta se ei sittenkään tunnu kaupungilta.

Tiedän toki, että palvelut ja pienyrittäjät uskaltavat tulla kuvioihin mukaan vasta kun riittävä asiakaskunta on taattu. Myöskään joku yksittäinen Verkkokauppa asiakasvirtoineen ei katukuvaa paljon elävöitä, kävi siellä päivittäin kuinka paljon asiakkaita ja kuinka kaukaa tahansa.

Toinen havaintoni olivat katuja pitkin vyöryvät rekat – ja toki tietenkin työmaaliikenne, se toistaiseksi tarvittava. Ajattelinkin: tuskinpa kovin miellyttävä urbaani olotila syntyy, mikäli kauniiden huonemaisten parvekkeiden alapuolella murisevat säännöllisesti laivojen kidoista myös raskaan liikenteen ajoneuvot, siis pitkin niitä urbaaneja katuja.

Kollega Aarniolla saattaa siis kirjoituksessaan olla pointtinsa – eli raskaan liikenteen autolauttoja ei tarvita Helsingin Jätkäsaareen ja tulpittamaan Ruoholahden liikennettä. Matkustajaliikenteen on toki parasta lähteä niin läheltä keskustaa kuin mahdollista. Uusi terminaali lisännee vaivattomuutta – Tallink-Siljan laivoihin pääsy koiran ja matkalaukkujen kanssa pitkiä käytäviä pitkin ja Tallinnan päässä vielä pidempien kautta ulos on nyt toistaiseksi koettu.

Ja vielä ”urbaanista”:

Helsingin Sanomista luin myös kummallisen otsikon siitä, kuinka Jätkäsaareen rakennetaan Suomen urbaanien neliökilometri. No, kohotin taas kulmakarvaani: urbaani  sinänsä ei synny pelkästään siitä, että tietylle alueelle tunnutaan juuri nyt rakentavan suuri määrä kerrostaloja. Se, että on paljon kerrostaloja ei myöskään tarkoita, että tehdään parasta uutta kaupunkia.

Odottelen mielenkiinnolla, millainen kaupunginosa Jätkäsaaresta on tulossa. Todellinen urbaani arkkitehtuuri tuntuu nyt meillä ainakin siellä olevan hukassa, sen verran väkinäisesti väännetyiltä jotkut Jätkäsaaren uudet rakennukset näyttivät ja sen verran myös karulta jalankulkijan taival pitkin julkisivujen viertä.

Kuvat ovat nyt lähinnä kuvituksena eikä kärkeni kohdistu nyt erityisesti yhteenkään yksittäiseen rakennukseen. sen toteuttaneeseen rakennusliikkeeseen saati suunnittelijaan. Viimaisena päivänä ei kuvaaminenkaan paljoa kiehtonut.

 

 

SHELLEY MCNAMARAN MAINIO LUENTO

Olin eilen Arkkitehtuurimuseolla kuuntelemassa Grafton Architects-nimisen kiitellyn ja palkitun irlantilaisen arkkitehtitoimiston toista perustajaa ja pääosakasta Shelley McNamaraa. En tosin vaihtanut hänen kanssaan sanaakaan, koska hän on Suomessa muutaman kymmen ticinolaisen arkkitehtiylioppilaan kanssa ja varmaan jo valmiiksi kovin kuormitettu monenlaisilla pyynnöillä ja tiukalla ohjelmalla. Luento kuului laajempaan museon ja Aalto-yliopiston yhteiseen sarjaan, joka jatkuu ensi syksynä.

Luennoitsijan kanssa kahdenkeskinen keskustelu ei tällä kertaa ollutkaan pääasia, koska varmaan tapaan hänet toistamiseen – viimeistään Venetsiassa, jossa hän toimii  kollegansa Yvonne Farrellin kanssa arkkitehtuuribiennaali 2018 kuraattorina.

Museon pieni näyttelysali oli tupaten täynnä, ja luennon anti oli erinomainen. Oli vihdoinkin kiinnostavaa kuulla arkkitehtuurista – ja tietenkin myös nähdä suuri määrä kuvia ja filmejä – joka ei ollut tekjöidensä egon jatketta vaan jotakin aivan muuta ja tavallaan huomattavasti syvällisempää – ja silti juuri ihmisiä ja heidän toimiaan varten ensisijaisesti tarkoitettua. Mielleyhtymiä tuli Ralph Erskineen, Giovanni Battista Piranesiin, M.C. Escheriin ja Le Corbusieriin – ja paljon muuhunkin. Valitettavaa on, että tällainen arkkitehtuuri olisi ehdottomasti koettava paikan päällä, ja juuri nyt ei ole taskussa lentolippua Milanoon eikä liioin Peruun.

Grafton on perustettu jo vuonna 1978. Arkkitehdin ammattiin kuuluvat suhdanteihin liittyvät ylä- ja alamäet. Grafton on sekin myös kokenut kaikenlaista ja toiminut aluksi vain oman maansa maaperällä ja aloittanut pienemmillä töillä. Sittemmin sillä on kilpailuvoittojen kautta ollut upeita haasteita mm. yliopistorakentamisen piirissä: Universita Luigi Bocconi ja Milanossa, Université Tolouse ja pian uusi yliopistorakennus keskeisessä Lontoossa. Limaan toteutetusta UTEC-yliopistorakennuksesta he ansaitusti saivat viime vuonna myös RIBA:n suuren palkinnon.

Luennon jälkeen katsoin työhuoneessani kaikessa rauhassa videotallenteen RIBA:n viimevuotisesta juhlallisesta tilaisuudesta. Juhlaluennon pitivät Lontoossa molemmat arkkitehdit, ja sen kuvamateriaaliin sisältyi myös eilisessä tilaisuudessa esitetty kymmenminuuttinen filmi. Koko videotallenne keskusteluineen on noin 90 minuutin mittainen mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen, ihan vaikka malliksi. Suosittelen etenkin kollegoille erityisen lämpimästi.

Ylin kuva on eilisestä tilaisuudesta, ja luennoitisjan takana on seinällä edesmennen kollegan Sakari Laitisen näyttelyn töitä. Joissakin McNamaran esittämissä kuvissa oli hauskasti samanlaisia säleikkömäisiä aihioita kuin Laitisen hienostuneissa töissä.

Muut kuvat ovat kuvakaappauksia UTEC-yliopistorkennuksesta kertovasta kymmenminuuttisesta filmistä.

Alimman kuvan sanomalehdestä löytynyt otsikko on suomeksi: ”Maailman paras rakennus on perulainen.” – Perulaiset ovat ottaneet irlantilaisarkkitehtien komean ja hengittävän, meren tuulahduksille ja kiinnostavalle valolle alttiin rakennuksen ikiomakseen.

(Pieni liäsys: Ticino on Sveitsin italiankielinen osa, ja siellä sijaitsee Mendrsiossa arkkitehtikoulu, jonka merkittävuin taustahahmoihin kuuluu arvostettu luganolainen arkkitehti Mario Botta.)

HELSINKI JÄTKÄSAARI ON A FREEZING, WINDY DAY

A couple of days ago I went for a longish walk in the Helsinki Jätkäsaari area. The aim of my walk was to have a look at what is new in this new part of Helsinki, now heavily still under construction. A while ago I have stayed at the rather new Hotel Clarion, owned by a Norwegian hotel investor. What I liked best, was a dip into the 16th floor heated pool, located in the the freezing cold roof terrace.

I also enjoyed the view from my room and the transparent middle part, where the landscape elevators are placed. There will later be an article by me about the hotel, in archi.ru.

Jätkäsaari is also known for its passenger ship harbour. A new and more efficiently functioning terminal building will soon be opened.

What puzzled me was the strange mixture of dark and hard-looking apartment buildings, some really flashy but some also painted with strange colours. Many of the houses seemed to be shouting for attention – and some, in contrast, seemed to want to look as unfriendly as possible and harbour-area cool. In places, the outer appearance of the streets was somehow very dark and unfriendly.

It is not fair to write criticism about an area where there are no parks yet. I saw lots of trucks and construction site vechiles, and some real people. That is: Jätkäsaari new inhabitants. A lot of buildings are already occupied by new owners or tenants, and some of the houses are price-controlled. The pricing is really high, as Helsinki builds so little they the price niveau has reached incredible levels. There is no functioning market as long as the demand is relatively higher then what is put to the market.

There also is a new ”Wood City” already under construction, as well as a new school building, by Anttinen Oiva Architects.

When I entered from the tram 9 stop in front of a big web store building (Called Verkkokauppa) and walked towards the snakelike meandering yet unplanted park, I had the feeling of being somewhere in Outer Mongolia. Surprisingly, the first building that I faced, seemed to be a product by one of the best architecture studios that I know in Finland, JKMM. On the park side it looked very brutal but then there is a courtyard built with light coloured bricks.

Here is an image from the courtyard side.

One building that already also has some inhabitants is a student housing project by Playa Architects, but even there the courtyard was still undone. It is an example of the now fashionable and rigid ”coin slot” architecture. I must still visit the building and also have a look at its common spaces. There is another student housing unit still under construction, and designed by a highly experienced architecture practise Brunow & Maunula.

Here is an image of the inner courtyard of the already finished part of the block.

I will not yet write any more precise comments, and will soon make a special tour together with my colleague Asko Takala from Sivén Takala Architects, to see how Helsinki builds its new, horribly expensive housing – as far as the pricing goes. Then my readers will also get a better picture of what is going on in our capital and its former harbour or oil tank harbour areas.

The unbuilt area in the image below is later supposed to become a park. Typical for Jätkäsaari housing are the funny looking ”kiosks” or smaller houses on top of six floor – apartment buildings.

 

KAMERAN KANSSA

Olimme Arkkitehtuurin uhri numero yhden eli koirani Reinan kanssa sunnuntaikävelyllä. Pistäydymme hetkeksi Kasarmikadulla sijaitsevaan Arkkitehtuurmuseoon, koska minun täytyi piipahtaa naistenhuoneessa. Siellä näyttää mm. tältä.

Olen toki piipahtanut sellä aiemminkin, mutta yleensä kameratta ja pikkuisen ennen avaijaisia tai jotain muuta tilaisuutta. Nyt oli kamera taskussa. Kas tässä muutama otos.

Tänään tulin toistamiseen miettineeksi, että museon naistenhuone on kauempaakin tulleille myös museon itsensä, sen valloittaman vanhan rakennuksen sekä suomalaisen muotoilun ja arkkitehtuurin käyntikortti. No, aika vaatimaton on, saippua- ja paperipyyhetelineitä myöten.

En tiedä, kuka on vastannut saniteettitilojen uusimisesta, enkä aio asiasta edes ryhtyä ottamaan selvää. Ilmeisimmin remontin yksityiskohtineen on teettänyt ja hyväksynyt kiinteistön omistajan edustaja.

Näkemykseni on, että sata kertaa tyylikkäämmin asian olisi voinut toden totta hoitaa. Hyvällä tahdolla.

Seuraava kirjoitukseni tulee olemaan huomattavasti piristävämpi, lupaan sen.

READING THIS WEEK-END

There is a new yearbook about best German architecture. It is published by DAM, their own architecture museum in Frankfurt am Main, and DOM Publishers.

The book has been written in both German and English, which also makes it an international publication. Included are also buildings by German architects but realised outside of Germany.

The best building, chosen by the jury for the book, has been the Europäeisches Hansemuseum in Lübeck, by Studio Andreas Heller Architects.

Among other published buildings are best examples of housing, schools, museum and so forth.

One of my favourites in this book is the German School in Madrid by Grüntuch Ernst Architects.

There also is  another fine building, in Africa, by my fantastic colleague Mr Francis Kéré who also has his office in Berlin. This health care centre is a part of the ambitious Opera Village, initiated by  the now late opera and theatre director and filmmaker, Mr. Christopf Schlingenschief.

There are both project descriptions and essays. One lovely building is a tiny infill backyard house in Munich, by Gertsmeir Inić Architekten. It is an example of some kind of ”architecture of the imperfect”, with spaces on three levels and a hidden terrace. This is one my favourites in this book´s collection of best German architecture.

This book will be my Sunday reading. This Sunday will be dedicated to museum visits, a long walk with the dog Reina and  concentrated  reading of this well edited publication.

Later, there will be a proper review of this publication. This screen shot below shows the clear and beautiful layout of the book.

https://dom-publishers.com

SPAAK, PIIRUSTUKSET

Arkkitehtitoimisto lähetti katsottavaksi myös Vanhankaupungin mainion As Oy Helsingin konstaapeli Spaakin piirustukset. Tässä siis ensimmäisenä asemapiirros, jossa ovat samassa pihapiirissä vanha renkitupa sekä kolme asuntoa käsittävä puurakenteinen kaksikerroksinen talo.

Tässä alla ovat pohjapiirustukset asunnoista sekä renkituvasta. Pidän erityisesti suunnitteluotteen selkeydestä ja siitä, että kettiöihin mahtuu kunnollinen ruokapöytä. Alimpana on renkituvan pohjapiirros – joka asunnolla on siellä erillinen huone ja yhteisiä ovat tekniset tilat ja sauna pesuhuoneineen sekä tupa. Säilytystilaa vaikkapa polkupyörille on kummassakin päädyssä, ja saunatiloista pääsee myös ulos.

Tässä alla vielä julkisivut – selkeätä, nykyaikaista ja silti ympäristöön mainiosti sopivaa. Mukavan pullistelematonta, ja värityskin punamullan ja keltamullan sävyineen on kohdallaan. Ilmanvaihto- ja savuhormit piippuineen tekevät huopakattoisen talon harjalle hyvää ja antavat ryhtiä.

Tähän kohteeseen tutustuminen oli minulle todellinen ilonaihe.

 

AS OY HELSINGIN KONSTAAPELI SPAAK

Elämään mahtuu monenlaisia ilonaiheita. Yksi niistä oli viimeviikkoinen vierailu Helsingin Vanhankaupungin alueella, yhdessä kollega Pauli Siposen kanssa.

Siponen on Avarrus-nimisine arkkitehttoimistoineen saanut aikaiseksi todella miellyttävän puurakenteisien ja painovoimaisella ilmanvaihdolla varustetun kolmen perheen rakennuksen. Avarruksen toinen pääosakas on Niilo Ikonen, työntekijöitä on yhteensä puolisen tusinaan ja toimistolla on aivan oma raikas ja persoonallinen profiilinsa.

Uudisrakennuksen toteuttamisen sivussa on onnistuttu säilyttämään myös paikalla sijaitseva entinen renkitupa, sekin tietenkin hirsirakenteinen, punamullattu ja mustakattoinen. Kuva on screen shot Avarruksen omilta sivuilta ja sen on ottanut Ville Vappula – omat ulkokuvani ovat hieman harmaampia koska taivas oli vierailun aikana pilvessä. Erityistä kohteessa on, että arkkitehtitoimisto on toiminut rakentamisesta vastaavana osapuolena ja voinut rakennusvaiheessa myös valita hyviksi tietämiään tekijöitä.

Vaikka vierailupäivä oli harmaa, oli mieleni sitäkin iloisempi: asuntojen pohjaratkaisut ovat selkeitä ja konstailemattomia, materaalit on valittu huolella ja yläkerran makuuhuoneillakin on ranskalaiset parvekkeet – jopa kukkalaatikkoineen. Kuvassa näkyy nitä varten taivutetun telineen runkoa.

Asunnot ovat  vajaa 100 neliömetrin kokoisia ja kahdessa tasossa. Olohuone ja keittiö ovat avointa tilaa, ja olohuone on ylikorkea. Keiitiön nurkassa on hauska takka. Sekä ala- että yläkerrassa on tyylikäs kylpyhuone. Kiinteät kalusteet ovat arkkitehtien itsensä suunnittelemia ja konstailemattoman kauniita.

Koska asuntotoja on vain kolme, täyttävät alakerran sanitettitilat liikuntaesteisten vaatimukset, tosin niukasti. Kaikkien asuntojen alakerrassa on myös makuuhuone, eli kipsijalkainenkin täällä pärjäsisi. Portaiden vieressä toisen kerroksen tasolla on hauska työ- tai kirjastonurkkaus, sopiva myös television katseluun. Kuvassa näkyy vasemmalla olohuoneen yläosaa, suoraan edessä suurimpaan makuuhuoneeseen johtava ovi sekä yläkerran käytävää.

Jokaisella asunnolla on renkituvan puolella oma erilliinen ns. harrastetila, jota voi käyttää nikkarointiin, työskentelyyn tai vaikka vierashuoneena. Samassa piharakennuksessa sijaitsee myös sauna pesuhuoneineen että yhteinen tupa sekä teknisiä tiloja. Renkituvan puolella on tilaa myös polkupyörille ja urheiluvälineille.

Arkkitehdit ovat  kiinnittäneet huomota hirsiin piirrettyihin kuviin ja venäjänkielisiin teskteihin, ja rekvisiittana on säilytetty talosta löytyneyttä esineistöä. Renkituvan huoneissa on  joko vanhoja tai uusia uuneja. Tässä Pauli esittelee huoneen kaakeliuunia.

Jokaisella asunnolla on katettu sisääntuloveranta sekä terassitilaa. Itse ratkaisu on napakasti harjakattoinen. Katolle antaavat mukavaa rytmiä ilmanvaihtojärjestelmän ja takan hormit.

Suunnittelun jälki tässä puurakenteisessa kohteessa on selkeää ja huolellista. Materiaalipaletti on niukka ja sisätilojen väritys rauhallinen. Vallitsevina väreinä ovat harmaa, puun väri ja valkoinen. Ulkona on käytetty perinteistä punamultaa ja keltamultaa, Vanhankaupungin ympäristöön mainiosti sopivaa. Uudisrakennus on selvästikin nykyarkkitehtuurin tuote, mutta sulavasti muuhun ympäristöön sopiva. Kaikkien huoneiden ikkunat ovat avattavia ja oleskelutiloille tyyliä tuovat anteliaat liukuikkunat. Kuva on keskimmäisen asunnon olohuoneesta vanhan renkituvan suuntaan.

Minun syvä toivomukseni on, ettei tällaista järkevää rakennustapaa ja painovoimaista ilmanvaihtoa suinkaan ajeta marginaaliin – nämä kivat sekä urbaani- että maalaisjärjellä ymmärrettävät ja ikivanhat ratkaisut kun ovat  toimineet satoja vuosia. Mikseivät sitten tänäänkin?

Tässä kuvassa on renkituvan puoleinen, yhteen asuntoon kuuluva huone. Aika kiva!

Minä pidän tällaisesta selkeästä asuntoarkkitehtuurista. Kun ei konstailla, voidaan panna ajattelemisen ja toteuttamisen parhaat paukut ennen kaikkea laatuun sekä ratkaisujen toiminnalliseen, eteettiseen ja ajalliseen kestävyyteen.